Pienen tovin jälkeen ajattelin aloittaa kirjoitella kuulumisia. Tauon aikana tapahtui Vuodatuksessa kuvien katoamista joten sikäli ei harmita aloittaa uudeleen kun olin ennättänyt blogin poistaa.

Terveiset myös Tallinnasta, josta kotiuduin viime yönä n. 01.45. Osallistuin Matkapoikien Nappi ja Kangas - matkaan. Innoituksen ko. reissuun antoi eräs puhelinsoitto elokuun alussa mustikassa olessani. Kiitos vaan kutsusta :) Mukavaa oli tavata uusia tuttavuuksia. Matka oli mukava ja monta uutta paikkaa tuli tutuksi, lähinnä lankapuoteja. Jo se sitten kotimatkalla sukantekele puikoille piti saada. Väri ei näy hyvin mutta nämä taitavat mennä esikoiselle, nuorelle metsämiehenalulle.



Ja tässä sitten muuta mukaan tarttunutta. Monenlaista sukkalankaa ja vironvillaa. Myös tietysti muuta neulomiseen tarvittavaa tarttui mukaan, kuten puikkoja, kierroslaskuri jne.



Tekeleitä sitten näytille kun valmistuu.

Tämä päivä meni auton siivouksessa ja ruohoa ajaen ja pyykäten. Laukku on osittain purkamatta. Uskon että nukkumatti tulee tänään kylään ajoissa.