näitä voisi olla useamminkin. Saisi nukkua tunnin pidempään ja kun lapset ja miehen saa matkaan niin aloittaa työt sähköpostien lukemisella. Tänään oli tiedossa palaveri yhteistyökumppanin luona joten sinne matka alkoi jo ennen yhdeksää. Työkaveri hyppäsi kyytiin ja toinen ajeli töistä asti. Palaveri sujui rattoisasti.

Paluumatkalla kurvasin Imatran Prisman kautta. Ostin lapsille kalsareita, sormikkaita, housuja ja hupparin. Autoon polttimoita ja vahaa sekä tankkausta. Esikoinen tykkäsi kovasti hupparista. On se poikien kanssa helppoa tuo vaatteen osto, vielä.

Kotona sitten töitä lisää ja siinä sivussa leivinuunin ja keskuslämmityksen lämmittämistä sekä pyykkäystä. Poikien piti kerätä puolukoita kouluun ja niitä siivottiin.

Eka päivä kahteen viikkoon ettei koske kurkkuun. Siinä sivussa ääni hävisi, lämpöä oli ja päänsärky oli kamala. Eilen kävin nieluviljelyssä ettei ole angiinaa, säikähti siitä varmaan. Eli ei kun huuomenna circuitiin. Yes!

Niin ja se valkea huivinalku koki purkupäätöksen ja puikoille siirtyi Viron tuliainen, kaulahuivia talven viimoihin.